Veden muovaama maisema
Kuudesta kunnasta koostuva Salpausselkä UNESCO Global Geopark ulottuu Lahden Salpausselän legendaarisista maastoista eteläisen Päijänteen suurjärvimaisemiin, mistä pääkaupunkiseutu saa juomavetensä. Muinaisten jäätikköjokien mannerjään reunaan kerrostamat mahtavat Salpausselät halkovat aluetta metsäisinä harjanteina ja ovat täällä näyttävimmillään. Ne muistuttavat viileästä ilmastovaiheesta viime jääkauden lopulla, jolloin mannerjään reunan vetäytyminen pysähtyi. Ne muodostavat Salpausselkä Geopark –alueella ainutlaatuisen kokonaisuuden yhdessä ikivanhojen kallioiden, satojen järvien ja viuhkamaisesti pohjoiseen suuntautuvien harjujen kanssa. Myös maan alla on jotain erityisen arvokasta: Salpausselät kätkevät sisälleen valtavat varannot puhdasta pohjavettä, jota voi nauttia huippulaatuisena hanavetenä. Tule ja ihastu veden muovaamiin maastoihin ja maisemaan!
Luontoa ja kulttuurimaisemia
Salpausselkä Geoparkissa voit pyöräillä kyläteillä viehättävissä kulttuurimaisemissa, samoilla metsäpoluilla erämaisissa tunnelmissa, kiivetä näkötorneihin ihastelemaan upeita maisemia, meloa ja soudella – kaikkea tätä lähellä kaupunkien ja kuntien keskustoja.